tiistai 9. syyskuuta 2014

Huvilan työhuone

Ajattelin tällä kertaa jatkaa Huvila Huhtikuisen esittelyä - ja aloittaa sen yleiskuvalla talon sisustasta. Yläkertaahan olen jo esitellyt, joten jatketaan nyt kakkoskerroksen työhuoneen esittelyllä.




Mikä muu miniatyyriharrastajan nukkekodin työhuone voisi olla kuin  - miniatyyriharrastajan pikku työpaja tietenkin! Tämä huone on vaihtanut ulkoasuaan jo vaikka kuinka monta kertaa ja eikä se varmaan ole tähän vielä loppunut.


 Nuo kauniit ruskeat kalusteet tilasin alunperin keittiökalusteiksi. Ne on ostettu englannista Insomesmallwayminis -nimisestä nettikaupasta. Etsy-ostos, taas kerran. Kyseisessä kaupassa on varsin edulliset postikulut ja on tästä EU:sta se ilo ollut, että tullitta pystyy tällaisia ostoksia tekemään!






Minikerhossa päätimme viime keväänä tehdä Marian Väinölä-kirjasta puusohvan. Saimme sahautettua osat Salon Ammattiopistossa, koska eipä tuollaisia leikkauksia muuten kotikonstein tehdä! Allaoleva kuva on keväisestä kerhotapaamisesta - huomaa herkkulautanen ( kerhotapaamisten "nyyttärisuola") . Tarvittiin hiomista, liimaa, hiomista ja maalia lopuksi.





Tässä kerhomme sohvatuotosta. He, jotka malttoivat höpistä vähemmän ja tehdä enemmän, saivat sohvansa jopa maalattua.

Itse jäin vielä pohtimaan oikeaa väriä ja pääsin maalauspuuhiin vasta kotosalla. Kuvassa maali on vielä kuivumassa ja vielä hieman märkää.

Huomasin jälkikäteen valinneeeni siniharmaan värin, joka on suoraan otettu Huvilan työhuoneen tapetista. Joten sohvan sijoituspaikka olikin selvä sen jälkeen. Sohvan päälle löysin Johannalta jo aikoja sitten ostamani neulepeiton. Samalla kun puusohva tuli huoneeseen, pääsin kaivamaan myös lasten leluja kätköistäni - siellä on nukenvaunut, nukkeja , barbapapoja, pääsiäismunasta löytynyt dinosaurus jne. Elikkä ilmeisesti Huvilan pariskunnalla on jo lapsenlapsia....



Työhuoneen kirjahyllystä löytyy kaikenlaista askartelijalle tarpeellista. Samoin työpöydältä, jossa on kaikenlaisen valmiina ostetun lisäksi myös itsetehtyinä Paperminisin kitistä luonnoslehtiö ja värikynäpaketti. Minihalin pienoiskasvihuonekitin ruukuista muutama päätyi tänne kynäpurkiksi.

Ihanan pöydällä olevan nukkekodin nukkekodin olen hankkinut espanjalaisesta  Etsy-kaupasta. Muistan ihmetelleeni sen hintaa, sillä se oli vain 15 euroa ja nuo seinät ja lattiat ovat oikeasti tapetoituja. Olen ajatellut jossain vaiheessa hankkia taloon muutaman 1:144 huonekalun - tämä jotenkin vaatisi tai jopa ansaitsisi jotain kalustustakin!
Tein muuten näihin liittyen hauskan löydön eräästä vintage-kaupasta Etsyssä. Veikkaisin, että 90-lukulainen paperikitti, joka on nukkekodin nukkekoti-aiheinen. Sehän oli pakko hankkia ja tulee jossain täydentämään nimenomaan tämän huoneen hyllyjä - siitä löytyy askartelutarvikkeita ja kalustepaketteja jne.








Tässä talossa ollaan sen verran moderneja, että tottakai läppärikin löytyy. Miten miniatyristi muuten hankkisi materiaaleja? Tuolista päätellen netissä ei kuitenkaan roikuta.... Hieman tekisi mieli hankkia tai tehdä taloon pistorasiat ja pari jatkojohtoa - olivat hauska yksityiskohta, mutta jos saisin listaprojektin ensin tehtyä. Tosin nyt kun olen harjoittelemassa noita massatöiden tekemistä pienessä mittakaavassa, niin siinähän saisi harjoitusta. 

Kirjat hyllyssä olen tehnyt Eurominis:in kitistä. Valokuvassa on luonnollisesti talon pariskunnan jälkikasvua - kiitos vain Irmalle, jolta tällainenkin käsintehty ihanuus tuli viime kalenterivaihdossa. Talon emäntä harrastaa tietysti myös leikekirjoja, joten muutama harrastelehti löytyy myös.

Ja talon päällä Johannalta joulukalenterivaihdossa saamani aarre -pikkiriikkinen, tapetoitu nukketalo - siitä tarkempi kuva alla.






Mitä enemmän yksityiskohtia, sitä parempi. Vai mitä?








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti