keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kesän muistoja

Lokakuun harmaus on todella laskeutunut yllemme, kun kelloja siirrettiin talviaikaan viime viikonloppuna. Viikonloppu tosin meni miniatyyrijoulukinkkuja tehdessä ensin kerhotapaamisessa ja sitten piti jatkaa harjoituksia vielä kotosalla, joka johti puolen päivän fimoiluun, kun loppumassasta tuli täydellisen makkaran väristä. Elikkä makkaranpaistoa luvassa jossain vaiheessa! Muutenkin nyt päivitykset ovat olleet vähän hitaita, sillä teen paraikaa viimeisiä lahjoja minijoulukalenteriin ja tämä projekti on vienyt kaiken liikenevän aikani. Mutta joulukuussa laitan tänne kuvat kaikista tekemistäni lahjoista - ja tietysti myös saaduista!  Tänään olin ajatellut päivittää  Huvilan olohuoneen tarinalla, mutta tämän harmaan päivän piristykseksi ainakin minä tarvitsen väriä elämääni. Ja kesän muistoja!


Tämän kesämuistokuvan rakentaminen oli hetken päähänpisto, joka johti siihen, että ohiajavat autoilijat saivat kummastella takamus pystyssä pitkin nurmikkoa konttaavaa miniatyristiä - onneksi pensasaita suojasi edes vähäsen.... Mutta oli loppukesän aurinkoinen päivä, ja valo aivan mahtava käsivarakuvaamiseen. 



Tämä kuvan "lammikon" olen tehnyt Johannan heittämänä kerhohaasteena. Hän toi kaikille sekalaisia materiaaleja sisältäneen pussin, josta sai keksiä jotain askarreltavaa. Minä valitsin siitä tämän pahvirenkaan, jonka päällystin kuivanneesta savesta jääneillä lastuilla ja maalasin ruskeaksi. Sitten piti keksiä, miten saisin Scenic Waterin pysymään renkaan sisällä. No, elmukelmu oli hätäratkaisu - ei kovin tyylikäs tosin... - ja sitten sekaan kaloja, kiviä ja"kasvi".






Tämä ihana picnic-pöytä on tilattu Englannista Abasketof -nimisestä nettikaupasta (Etsy). Sen rouvat Lucy ja Gillian tekevät aivan ihastuttavia Fimo-töitä ja näitä kaikenlaisia pöytäasetelmia. Ja edullisin postikuluin. Työt ovat aina kauniisti huoliteltuja ja paketista löytyy jotain pientä extraa - tällaiseen kauppaan menee mielellään takaisin.





Teltan sain lahjaksi rakkaalta ystävältäni Ireneltä jo vuosia sitten - ja joka kesä sen jälkeen se on koristanut jossain päin huushollia tai kuistia kesäisessä dioraamassa. Eikä tuo skootterikaan ole paha, eihän! Vähän tarvinnut laittaa sinitarraa innokkaan lapsileikkijän jäljiltä, mutta eikös nuo moottorimenopelit ole aina enemmän tai vähemmän pajalla käyneitä....








2 kommenttia:

  1. Onpas mini ihmisillä ollut mukava retkipaikka! Itse olen myös joskus suunnitellut teltan tekemistä, mutta en ole vielä(kään) keksinyt järkevää toteutustapaa, ehkä joskus... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo teltta on ihanan retro - ja todella tukevasti tehty - sillä voisi vaikka lapsetkin leikkiä. Jossain vaiheessa olisi kiva kehitellä tätä retkiteemaa eteenpäin, sillä tein juuri fimosta makkaroita - mutta teltan sijasta ajattelin laittaa siihen laavun ;-D Jos osaisi sellaisen kehitellä...

      Poista