keskiviikko 20. elokuuta 2014


Ikean boxista pienoishuoneeksi.

Tässä pieni välipalakirjoitus aivan erityyppisestä projektista kuin tuollaisesta kokonaisesta talosta.

Innokas mineilijä saattaa kiinnittää kyllä katseensa pöytäliinaan... kyllä vain... löysin heinäkuussa Vallilan nukkekotiaiheista vahakangasta Anttilasta ja sitä oli pakko saada!
Ja sellainen ihme tapahtui, etteivät edes perheemme herrahenkilöt valittaneet kangasta liian naiselliseksi - toisaalta ovat jo kyllä tottuneet näihin taloihinkin...




Tämä on itse asiassa toinen versio aiheesta siivouskomero. Idea tällaiseen projektiin lähti viime syksynä, kun suunnittelimme Salon Nukkekotikerhossa Suomusjärven kirjaston näyttelyä. Päätin silloin tehdä sinne siivouskomeron kuusikulmaiseen lasilyhtyyn ja suurin osa tässä näkyvistä tavaroista oli jo silloin siellä esillä.
Lasilyhty oli kiva näyttelyssä, mutta halusin tehdä eteiseemme pysyvämmän (ja siistimmän kuin se oikea!!!) dioraaman korkean kaapin päälle. Olin ostanut jo aikoja sitten kirpputorilta tällaisen Ikean boxin, jossa ostohetkellä oli kanala. Ostin sen silloin kuitenkin nimenomaan idealla, että teen siihen jotakin aivan muuta. Kanala eteisessä ei sytytä...Tähän boxi on täydelllinen!


Halusin seinien olevan rustiikkiset ja en edes hionut niitä,  vaan maalasin ne. Lattia on kontaktimuovia. Kukkoaiheisen hyllyn tein Paperminis:in kitistä ja vähän tuunailin sitä noilla koukuilla. Silityslauta/rauta ovat valmiina ostettuja. Tuo ihana Villa de Fleur-kyltti näyttää seikkailevan paikasta toiseen - se on hankittu australialaisesta ALavenderDilly-etsykaupasta.
Toistaiseksi en ole tehnyt ulkopinnoille mitään. Odottavat ilmeisesti inspiraation tuulahdusta.












Lattialla oleva kori on niitä itsetehtyjä (Paverpolilla kovetettua kangasta). Punainen ihana matto joulukalenterivaihdosta Mariannelta. Samoin yläkuvasta löytyy myös kalenterivaihtolahjoja - Itsenäisyyspäivälippu ja kaunis kranssi oveen. Katjan käsialaa olevia tonttuja löytyy sieltä täältä - ovat niin söpöjä.



Itse siivouskomerohan on lahjana saatu asekaappi. No kun nuo pyssyt eivät ole alaani, niin se vaan istui tähän tarkoitukseen paremmin. Itse asiassa, kun mietitään tämänhetkistä maailmantilannetta, niin voisipa olla hyvä ratkaisu laajemminkin....

Kaapista löytyy kaikenlaista - on itsetehtyä (kukkopurkki) ja tuunattua, lahjaksisaatua  ikkunapesimet) ja messuilta, nukkarikirppikseltä ja nettikaupoista ( esim.Lambit) ostettua.


Tällaisten miniatyyrien tekeminen on todella hauskaa! Ostin Etsystä MichaelasMiniaturen- nimisestä kaupasta kitin, jossa oli tuon boxin tarveaineet. Ostan mielummin paperitöihin näitä laadukkaasti painettuja/tulostettuja tarveaineita , kuin että tulostelisin niitä omalla perustulostimella.Sitten ei tarvitsekaan muuta kuin terävän askarteluveitsen, hyvää liimaa, ohuen palettiveitsen (käytän sitä taittelussa apuna) ja pinsetit. Kyseistä kittiä piti kyllä tuunata niin, että lisäsin nuo lenkit ompelulangasta"kuusenpalloihin" - miten niitä muuten voi ripustaa?!







1 kommentti:

  1. Hieno siivouskomero! Aivan ilmeisesti talossa asustaa esteettisesti orientoitunut emäntä... ;) Terveisin Eila H. kerhosta

    VastaaPoista