Tällä kertaa lähdin reissuun kahdestaan äitini kanssa ja koskapa markkinoiden Kahviosta sai herkkujen lisäksi myös keittoruokaa, niin ostosnälän lisäksi sai tyydytettyä myös vatsan kurnimisen. Ja sen jälkeen jaksoi taas shoppailla ;-D
Ja mikä hauskinta - tavata mineilijäystäviä niin täältä kotikonnuilta kuin kauempaa - ja saada myös uusia tuttuja. Kiitos mukavista juttutuokioista!
Ja nyt on siis pakko esitellä nämä kaikki ihanuudet, joita löysin. Parin myyjän yhteystiedot onnistuin valitettavasti jo hukkaamaan, mutta jos tunnistatte niin kommentoikaa!
Kisulit ovat Eetu ja Siiri Pienen Haamun kaupasta ( kuten myös Hohtava Haamu alempana). Tähtityynyt, tuutit ja lohiannos taitavalta tekijältä samalta seinustalta - hänellä oli hienoja kesäruokia tarjolla! Happy Little Muffinin Mirjan ihanat rapulautanen ja kääretorttu oli myös pakko saada - samoin kuin seuraavan kuvan ihana Taiteilusetti. Sitä olen ihaillut jo Etsyssä, mutta nyt sen sain!
Minä en kerta kaikkiaan voi vastustaa näitä virkkuuksia ja neulomuksia. Tälle kertaa mukaan lähtivät Anita Ruokosalolta tuo pehmoinen sininen peitto ja villasukat (kuva alempana) ja loput tekstiilit rouvilta, joilta olen jo aiemmin ostanut mansikka-aiheisen pannumyssyn. Arvatkaapa vaan, pukkaako kesäaiheista kahvitteluhetkeä jossain vaiheessa!
Kaikki nämä kuvissa olevat tuolit ja tuo ihana ihana keinutuoli ovat Christian Lundkvistin talonpoikaishuonekaluja.
Finnaimolta tarttui mukaan tavaraa materiaaliksi sekä tulevaan kesäkahvila-jäätelökioskiin että verstaalle:
Ja Minihalilta sekä uutta että vanhaa:
Leea Lehelmältä kitti vedenkeittimen tekoa varten ja Johanna Tiukan pöydältä äiti poimi minulle kukkakaupan koristeeksi kukkakengän. Mikä hauska idea!
Kouvolalaisten miniharrastajien pöydän ääressä viihdyin pitkään - Nukkis on pop!!!! Yllä olevat perhoset sekä allaolevan kuvasta kaikki paitsi tuoli heiltä. Ihana pöytä - olisin voinut ostaa siitä ihan mitä vaan!
Ja arpajaisiin piti tietysti myös osallistua - harvoin voitot ovat näin sävy sävyyn!
Ostan yleensä yhden vähän arvokkaamman käsityön messuilta ja tällä kertaa se oli tämä Salosen Mirkan tekemä ihanuus. Silityslautatuolilaatikosto vai miksi tuota nyt kutsuisi :-D Mutta hurmaava ja aivan täydellinen Huvilan kylpyhuoneeseen.
Ja jotta elämä ei olisi niin vakavaa - haamukin sen tietää - hymy pelastaa päivän ja tämä kaveri myös hohtaa pimeässä. Halloweenasetelma mielessä, vaikka kesä vielä edessä - tämä tätä minielämää!
Aivan upeita löytöjä olet tehnyt! Harminpaikka kun en itse päässyt paikalle.. Ihailen siis muiden löytöjä :)
VastaaPoista