sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Huovutusta kerhotapaamisessa

Normaalikokoisen elämän asunnonvaihtohaaveet sotkivat alkuvuoteni niin, että maaliskuun kerhotapaaminen jäi väliin. Lisäksi en tajunnut tarpeeksi ajoissa ilmoittautua, joten kummatkin kansalaisopiston kurssit myös täyttyivät ilman minua....

Mutta tänäään pääsin mukaan ja vielä yksi kerhotapaaminen edessä - ja se kaksipäiväisenä ja 12- tuntisena / päivä. Ihanaa  saada minielämä taas henkiin!

Tänään siis huovutettiin Pian opastuksella. Ja olipas mukavaa sekä tekeminen että porukan näkeminen. Inkereen kirjastossa on siis taas kerhon perinteinen kevätnäyttely, jossa on kaikkea ihanaa keramiikkapajoista kevätaiheiseen kahvilaan - menkäähän katsomaan ja lapset mukaan ihmettelemään pientä ja ihanaa!


 Päätin tehdä nallen,sillä haaveissa on toteuttaa joku päivä lelukauppa. Materiaalina siis huovutusvilla, joka on ostettu 4-5 vuotta sitten Lammastilalta, jossa olimme vuokramökkeilemässä. Mineilijän elämässä mikään ostos ei ole siis turha ;-D

Onneksi Pialla oli myydä myös neuloja, sillä itse katkaisin taas yhden, kun törkkäsin sillä aika vauhtia sormeeni. Neula katkesi niin, että puolitoistasenttiä jäi pystyyn sormeen - sattui yllättävän vähän...



Tässä valmis Herra Nalle.